Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Vantaanjoella kuohuu

Vantaanjoki taitaa olla Suomen tärkein joki. Ainakin sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu monin verroin enemmän ihmisiä kuin minkään muun suomalaisen joen liepeillä. Tähän nähden jokeen on kiinnitetty ihmeen vähän huomiota.

Viime aikoina Vantaanjoki on kuitenkin paistatellut julkisuuden valokeilassa, kun helsinkiläisvaltuutettu Jukka Relanderin (vihr) aloite Vanhankaupunginkosken padon purkamisesta on tullut käsittelyyn. Patoasia nostattaa tunteita, koska vanhalla voimalaitoksella on museaalisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja.

Mutta niin on itse koskellakin. Vantaata koskevat ensimmäiset kirjalliset merkinnät ovat peräisin 1300-luvulta, kun virolaismunkit myönsivät lohenkalastusoikeuksia koskeen. Kalastuksen historia on monin verroin pitempi kuin sähköntuotannon.

Vanhankaupunginkosken padon purkaminen parantaisi kalojen elinoloja: vaellussiika pystyisi nousemaan jokeen ja myös taimenen ja lohen nousu helpottuisi. Tämä vaikuttaisi kauas Helsingin kaupungin rajoja pitemmälle. Ehkä pääkaupungin päättäjät voisivat ajatella myös tätä?

Mutta ei Vanhankaupunginkosken pato ole ainoa eikä edes tärkein asia, jota pitäisi Vantaanjoella muuttaa. Olennaisinta on parantaa veden laatua.

Aika paljon on edistyttykin. Muistan kultaiselta 60-luvulta, kun kavereiden kanssa ongiskelimme Tikkurilankoskella. Vesi haisi viemäriltä ja sukulaispoika sai kahlaamisesta ikävän ihottuman kinttuihinsa. Äitinsä kielsi harrastuksen.

Joen kunto on kohentunut, mutta edelleen veden laatu on vain välttävää tasoa. Suurin rehevöittäjä on maatalous, mutta myös hajajätevedet (mummojen pissat ;) ja puhdistamoiden ohijuoksutukset kuormittavat jokea. Yksi syntipukki on lisäksi Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa lutrataan glykolilla jääneston nimissä.

Ja onpa joen suurimmassa sivuhaarassa Keravanjoessa myös pari patoa, jotka pitäisi purkaa. Varsinkin Tikkurilankosken padon poistaminen avaisi aivan keskelle Vantaan kaupungin keskustaa mahtavan kalaparatiisin.

Vantaanjoki on aika tyypillinen rannikon joki - se virtaa viljelymaiden halki ja sen vedenlaatu on heikko. Tällaisten jokien ansiosta myös rannikon merivedet ovat raskaasti rehevöityneitä ja samentuneita.

Vantaanjoki virtaa Suomen suurimman asutuskeskittymän läpi. Siksi se olisi mitä parhain pilottikohde, jossa voitaisiin soveltaa kaikkia tunnettuja konsteja veden laadun parantamiseksi. Vantaanjoelta saatuja hyviä kokemuksia voitaisiin levittää kaikille rannikon huonokuntoisille jokiseuduille. Projekti pystyyn vaan!

Itämeri ja rannikkoseutujen asukkaat kiittäisivät.

(julkaistu Vantaan Sanomissa 11.4.2015)


Timo Juurikkala 11.4.2015




« edellinen | 1 -2 | seuraava »

Kommentit

tVlNW7QPl9iC (2.8.2015 02:21:27)

Yea, that's the int'l shipping. LP = $12, CD = $10& if you're gnttieg vinyl shipped from NP, throw down another 12 bucks and get the Cerebellum LP. It really kicks. It sounds like a recipe for disaster (Late 80s L'ville band reunites for a couple shows, recording 5 old songs to go along with the 5 from a period cassette release) but is instead utterly bodacious!


mKjoI9rEtYX (12.10.2015 20:02:36)

Yea, that's the int'l shipping. LP = $12, CD = $10& if you're giettng vinyl shipped from NP, throw down another 12 bucks and get the Cerebellum LP. It really kicks. It sounds like a recipe for disaster (Late 80s L'ville band reunites for a couple shows, recording 5 old songs to go along with the 5 from a period cassette release) but is instead utterly bodacious!


muC2hD4T (12.10.2015 20:11:42)

Egy kisse9 elmaradtam az olvase1ssal, de le1tom, mniden napra akad valami jf3 kis programotok:-). Jf3 olvasni, hogy ennyire jf3l e9rzitek magatokat. sok kellemes kire1ndulf3időt kedve1nok me9g nektek medg idehaza vagytok!


cbD7Am5P (14.10.2015 01:48:49)

Lekkert! Se5 mye fint du har sydd i det siste. Kan tenke meg du er fornf8yd med alle WISPene du har fe5tt ferdig. God helg!


VbgSZGQe (14.10.2015 17:05:39)

Lekkert! Se5 mye fint du har sydd i det siste. Kan tenke meg du er fornf8yd med alle WISPene du har fe5tt ferdig. God helg!

« edellinen | 1 -2 | seuraava »
Siirry sivun alkuun