
18.5.2013
Helsingin metropolialue on maassamme ainutlaatuinen alue, jossa asuu yli neljännes väestöstä ja joka tuottaa noin kolmanneksen BKT:sta. Metropoli onkin maamme veturi, ja sen menestyminen on koko Suomelle elintärkeää. Helsingin seutu kilpailee ennemmin Euroopan ja erityisesti Itämeren alueen metropolien kuin Suomen pienempien kaupunkien kanssa.
Lue lisää »
16.5.2013
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman "koordinaatiotyöryhmän" lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Lue lisää »
29.3.2013
Hallituksen kehysriihessään sorvaama osinkoverotuksen uudistus herättää kauhua: muutos keventäisi suurten osinkojen veroja dramaattisesti. On vaikea uskoa, että edes elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) mielestä maamme keskeisimpiä yhteiskunnallisia epäkohtia olisi Herlinin kaltaisten sukujen käytettävissä olevan rahan vähäisyys!
Lue lisää »
29.3.2013
Kun tulin mukaan vihreisiin 1990-luvun alussa, elettiin vahvan tulevaisuuden uskon hengessä. Vuoden -92 kuntavaaleissa Vantaan vihreä valtuustoryhmä kasvoi kolmesta hengestä 11:een. Silloin tuntui, että nyt muutetaan maailmaa.
Lue lisää »
24.3.2013
Hallituksen yksi tärkeimmistä hankkeista eli sote-uudistus saa yhä kummallisempia piirteitä. Torstain kehysriihen jälkeen kaikki ovat huuli pyöreänä: mitä nyt ollaan tekemässä?
Lue lisää »
12.3.2013
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Lue lisää »
6.3.2013
Metropoliesiselvityksen loppuraportti on luovutettu ja siinä suositellaan Helsingin seudulle suuria muutoksia. Selvityshenkilöryhmä esittää kolme eri vaihtoehtoa.
Lue lisää »
22.2.2013
Ilmoitin eilen, että lähden mukaan kisaamaan Vihreän liiton puoluesihteerin tehtävästä. Mietin asiaa melko pitkään. Pystyisinkö hoitamaan homman hyvin? Mitä annettavaa minulla on puolueelle ja aatteelle?
Lue lisää »
21.2.2013
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi "kuripaketti" antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
Lue lisää »
17.2.2013
Asuntopolitiikka on monimutkaista. Etenkin pääkaupunkiseudulla tilanne on murheellinen: hinnat ovat korkealla ja edelleen nousemassa, vuokra-asuntojonot pitkiä ja uustuotanto laahaa kaukana tavoitteiden jäljessä. Asuntotilanne on myös työvoiman kannalta ongelma - varsinkin pienipalkkaisille aloille on vaikea saada työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla.
Lue lisää »
1.5.2013
Niinistö Turussa: Työ ja hyvinvointi tarvitsevat vapun henkeä - osallisuutta ja osaamista
29.4.2013
Haavisto: Avoimiin valiokuntiin tartuttava nyt!
21.4.2013
Lisää demokratiaa, enemmän avoimuutta
20.4.2013
Heidi Hautala valtuuskuntapuheessa: Julkinen terveydenhuolto pelastuu palvelurakenneuudistuksella