Perussuomalaisten Timo Soini kerkisi jo hehkuttaa iltapäivälehdissä konservatiivien voittoa ja sitä, että "vihreät lyötiin lättäjalaksi". Aika kovaa tekstiä puoluejohtajalta, jonka oma saalis jäi alle kymmeneen prosenttiin. Taitaa Soinin alahuuli jo väpättää, kun omalta porukalta lyötiin nokka lyttyyn jo ensimmäisellä kierroksella...

Pekan kampanja oli vahva ja hengeltään rakentava - se ei perustunut muiden mollaamiseen vaan ehdokkaan humaaniuteen ja asiantuntemukseen. Haaviston turneen myötä ihmisten käsitys "viherpipertäjistä" lienee avartunut merkittävästi. Olen myös varma, että tämän presidentinvaalin jälkeen suhtautumisessa seksuaali- ja muihin vähemmistöihin on otettu aimo harppaus hyvään suuntaan.

Vielä tällä kierroksella Suomi ei ollut valmis valitsemaan presidentiksi rauhantekijää, jolla olisi paljon annettavaa maailman kriisien ja konfliktien torjunnassa ja selvittelyssä ja joka kykenisi virittämään rakentavaa vuoropuhelua myös kotimaisten ristiriitojen ratkaisemiseksi. Ehkä kuuden vuoden pääsä on Pekka Haaviston vuoro!

Mutta enemmät pulinat pois: lämpimät onnitteluni kisan voittajalle Sauli Niinistölle!

Pekka onkin harvinaisen sopiva henkilö nykyisenlaiseen presidentin tehtävään. Kakkonen ei ole Kekkonen.

Pieni maa voi yltää kokoaan suuremmaksi. Haaviston rauhanhierontataidoille on maailmassa kysyntää.

Kotimaan politiikassa presidentin rooli on paljon puhuttu "arvojohtaja". Pekan arvot ovat kohdallaan: hän puolustaa heikoimpia ja ymmärtää ympäristö- ja ilmasto-ongelmien vakavuuden.

Pekka on hyvä kuuntelija ja keskustelija - uuden ajan presidentti.

Monet vierastavat Haaviston äänestämistä hänen homoseksuaalisuutensa johdosta - ikään kuin tällä olisi jotain merkitystä presidentin työn hoitamisen kannalta. Ihmeen useat tuskailevat linnanjuhlien kättelyä, on niin outoa jos linnassa on isäntänä härkäpari! Haloo!

Toinen usein kuultu epäilys on se, miten siviilipalvelusmies voi olla puolustusvoimain ylipäällikkö. Ikään kuin vuosikymmenten takainen varusmiespalvelus jotenkin erityisesti pätevöittäisi presidentin tehtävään!

Gallupit eivät ole olleet Haavistolle suosiollisia viime päivinä. Ihme voi kuitenkin tapahtua, Pekka on vahvassa nousukiidossa.

Valtion budjettiesityksessä Itämeren suojelurahoja on leikattu siitä tasosta, joka sovittiin hallitusohjelmaneuvotteluissa. Tämä merkitsee liian vähäisiä resursseja tutkimukseen ja erilaisiin pilottihankkeisiin. Toivottavasti eduskunnalta löytyy rotia korjata asia; nämä ovat tärkeitä T&K-rahoja.

Mutta varsinaisesti Itämeren ja rannikkovesiemme tila ratkaistaan maatalouspolitiikan puolella. Maatalouden ympäristötukena maksetaan satoja miljoonia euroja (!!) vuosittain; niiden rahojen paremmalla kohdennuksella on oikeasti mahdollista saada meren tila paranemaan.

EU:n maatalouspolitiikan uusi tukikausi alkaa vuoden 2014 alusta. Asia on par'aikaa valmistelussa, mutta valitettavasti vesiensuojelu ei ole nousemassa vahvaan rooliin, vaikka uudistuksen tavoitteena onkin maatalouden ympäristöhyötyjen lisääminen. Suomen neuvottelijoilla olisi tässä tehtävää.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään EU:ssa tehtävistä päätöksistä. Myös kansallisella tasolla on mahdollista suunnata tukirahoja siten, että vesiensuojelu tehostuu. Tosin maatilojen nykyiset ympäristötukisopimukset ovat pääosin voimassa vuoden 2013 loppuun saakka - ihan pikaista muutosta on vaikea saada aikaan.

Nykymuodossaan maatalouden ympäristötuki ei toimi, vaikka yli 90 prosenttia viljelijöistä on sen piirissä. Kepulaisvetoisen maatalouspolitiikan ansiosta meillä on perustuet naamioitu osin ympäristötueksi. Satoja miljoonia euroja on hakattu menemään ympäristötuen nimissä ilman, että vastaavaa tai ylipäätään minkäänlaista ympäristöhyötyä on saatu aikaan.

Erilaisia keinoja valumien vähentämiseksi on kuitenkin tiedossa. Perinteiset suojavyöhykkeet ja kosteikot ovat tarpeellisia, mutta huomiota pitää kiinnittää myös talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen, ravinteiden parempaan kierrätykseen ja sitomiseen, lannoitustasoihin, ravinnetaseeseen, viljelykiertoon ja luomuviljelyn edistämiseen.

Erityisiä hot spotteja ovat vesistöihin viettävät lohkot ja tulvapellot. Ympäristötuki pitää räätälöidä tila- ja lohkokohtaisesti niin, että tukieuroilla saadaan mahdollisimman suuri ympäristöhyöty. Herkimmät kohteet pitää ohjata kokonaan tehoviljelyn ulkopuolelle, esimerkiksi energiakasvien tuotantoon tai silkkaan kesannointiin.

Suurimpana kantona kaskessa eivät varmasti ole maanviljelijät. Kannustavilla ohjauskeinoilla ja tiedon lisäämisellä maajussit saadaan kyllä edistämään vesiensuojelua. Tukia uudelleen ja tarkemmin suuntaamalla saadaan sekä ympäristöhyötyjä että tyytyväisiä maajusseja. Win win.

Tutkijat ovat ehdotelleet uudenlaista ympäristötukirakennetta, joka perustuisi viljelijöiden tekemiin tarjouksiin ympäristöhyötyjen aikaansaamisesta. Tämä voi olla hyväkin idea, mutta liiallista byrokratiaa ja paperisotaa tulee visusti varoa.

Brysselin palaverissa Suomi sai paljon puhutut vakuutensa, mutta niitä koskeva kirjaus on ainakin lehtitietojen mukaan kovin epämääräinen. Asiaa selvitetään jatkossa, ja voipa käydä niinkin, ettei oikeita vakuuksia ikinä tulla saamaan. Erityisen keskeisenä asiana en osaa tätä kuitenkaan nähdä; suomalainen shikaani.

Perussuomalaisten ja nykytilanteessa Keskustankin mielestä koko finanssi- ja velkakriisiä hoidetaan kaiken aikaa väärin - mutta mitään rakentavia vaihtoehtoja noilta suunnilta ei ole kuulunut. Kreikan päästäminen maksukyvyttömyyden tilaan ja/tai potkiminen pois euroalueesta aiheuttaisivat vaikeasti ennakoitavia vaikutuksia ja luultavasti suurta tuhoa rahoitusmarkkinoilla. Velkavetoisessa talouselämässä luottolamasta seuraisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä suuri määrä konkursseja, omaisuuden uusjakoa ja työttömyyttä. 1930-luvulla koettiin teollistuneessa maailmassa jotain tämäntapaista.

Tämän johdosta kannatan yrityksiä, joilla vakautta pyritään tukemaan. Oikein hyviä konsteja tähän ei vain näytä olevan olemassa.

Finanssikriisin syyt ovat moninaiset. Päällimmäisinä ovat julkisten ja yksityistenkin talouksien raju velkaantuminen ja finanssisektorin paisuminen kohtuuttomiin mittoihin. Kun tilanne on päässyt etenemään tällaiselle tasolle, ei nopeaa ja hallittua ratkaisua liene olemassa. Asiantuntijat puhuvat edessä olevasta vähintään 10-20 vuoden kujanjuoksusta.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, etteivät velkakriisit rajoitu vain Eurooppaan - myös USA, Japani ja monet muut maat painivat ylisuurten velkojensa kanssa. Mahtitalouksista vain Kiina taitaa olla tässä mielessä paremmalla tolalla...

Maailman finanssi- ja velkaomaisuus on kasvanut moninkertaiseksi reaalitalouteen ja valtiontalouksiin verrattuna. Koira ei enää pysty heiluttamaan itseään suurempaa häntävärkkiä.

Velkakuplien puhkeaminen tulee tapahtumaan joko hallitusti tai hallitsematta. Kummassakin tapauksessa julkiset taloudet on saatettava terveelle pohjalle. Suomi kuuluu EU:n kuuden vahvimman julkisen talouden kermaan, mutta eipä meilläkään ole hurraamista: valtio velkaantuu vauhdilla, eikä uusikaan hallitus näytä kykenevän kehitystä pysäyttämään.

Kriisien ratkaisuyrityksissä vannotaan kovasti talouskasvun vahvistamisen nimeen. Ajan saatossa ongelmien nähdään ratkeavan, mikäli kasvuluvut pysyvät riittävän vahvoina.

Loputtomasti jatkuva talouskasvu on kuitenkin osa ongelmaa, ei sen ratkaisu. Ehkäpä akuutti kriisi liittyykin siihen, että pallollamme eletään yli varojen: luonnonvaroja kulutetaan kestämättömällä volyymilla ja ympäristön tila heikkenee jatkuvasti. Eikö oikeasti ole vain tervettä, että tälle menolle tulee loppu?

Periaatteessa välttämätön muutos olisi kuitenkin parempi hoitaa hallitusti kuin kaaosmaisissa olosuhteissa. Riittääkö maailman johtavien poliitikkojen maltti ja viisaus tähän?

Joka tapauksessa yksi kestävyyttä edistävä tulevaisuuden tie on rahakaupan verottaminen. Tällä tavoin voidaan hillitä spekulatiivista paperikauppaa ja saada samalla merkittäviä summia julkisten talouksien tervehdyttämiseen.

Lontoon pankkiirit eivät tämmöisestä tykkää, mutta eikö noita liituraitaporukoita ole jo kuunneltu vuosikymmenten varrella riittävästi - liikaakin?

Kaikkein tärkeintä on tietenkin saada maatalouden ravinnevalumat vähenemään - viljely aiheuttaa yli puolet rehevöittävistä ravinnepäästöistä sekä typen että fosforin osalta. Hallitusohjelman mukaan maatalouden ympäristötukia uudistetaan niin, että ne voidaan kohdentaa alue-, tila- ja lohkokohtaisesti herkimmille alueille. Näin tukieuroille saadaan paras vastine.

Hallitus aikoo toimia myös EU:ssa siten, että maataloustuet vahvistavat vesiensuojelua. Tätä kautta on mahdollista, että myös esimerkiksi Puolan maanviljelyn ravinnepäästöt saadaan alenevalle uralle.

Itämeren suojelusta on puhuttu jo vuosikaudet, mutta todellista edistystä ei juuri ole tapahtunut. Nyt siihen on ainakin mahdollisuuksia, kun lukee Kataisen hallituksen linjauksia.

Vesiensuojeluun on tarkoitus puuttua laajalla skaalalla: maataloustukien uudelleensuuntaamisen lisäksi ohjelmassa linjataan, että Suomesta tehdään ravinteiden kierrätyksen mallimaa (ex-pääministeri Matti Vanhasen työryhmän suuntaviivoilla), jatketaan TEHO- ja TASO-hankkeita (maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon vesiensuojelu), tiukennetaan taajamien jätevedenpuhdistamoiden normeja, edistetään poistokalastusta, jatketaan vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kartoitusta (VELMU) ja parannetaan öljyntorjuntavalmiutta. Kun vielä haja-asutuksen jätevesiasiat saadaan uuden lainsäädännön mukaiseen ojennukseen, on kaikki tärkeimmät askeleet otettu.

Meri ei tietenkään parane hetkessä, mutta näillä toimenpiteillä suunnanmuutos tapahtuu varmasti. Muutaman vuoden kuluessa se tulee näkymään myös veden laadussa.

Olin mukana Säätytalon ohjelmaneuvotteluiden ympäristöpolitiikan ryhmässä. Itämerilinjaukset tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä tässä prosessissa ollut kepua eikä persuja tippaakaan ikävä!

Ympäristöpolitiikan sisältöjä tahkottiin Säätytalolla yhteensä 17 päivää hyvässä hengessä. Luonnon monimuotoisuuden ja Iämeren suojelu ovat ottamassa ison askeleen eteenpäin.

Tärkeimpiä linjauksia ovat eteläisen Suomen metsiensuojelun edistäminen (Metso-ohjelma), soidensuojelun vauhdittaminen ja monipuolinen vesistöjen ja Itämeren suojelu. Rahaa toki tarvittaisiin enemmän, mutta loppumetreillä saatu 15 miljoonan vuosittainen lisäpanos suojeluun on kuitenkin merkittävä saavutus.

Metso-ohjelman osalta tavoitteena on saada 96 000 hehtaaria suojelun piiriin vuoteen 2020 mennessä. Metsälaki uudistetaan monimuotoisuutta ja monikäyttöä suosivaan suuntaan.

Myös soidensuojelu etenee. Hallitusohjelman kenties tärkein kirjaus sanoo, että turvetuotanto ohjataan ojitetuille ja luontoarvonsa menettäneille soille. Soita on tarkoitus myös ennallistaa.

Vaelluskalojen olosuhteet kohenevat, kun jatkossa vesivoimalaitosten jatkoluvat sidotaan toimivien kalateiden rakentamiseen. Itämeren saaliskiintiöitä rajoitetaan.

Näiden lisäksi on tarkoitus edistää uhanalaisten lajien ja luontotyypien suojelua, päivittää kansallinen biodiversiteettistrategia ja saattaa vanhat suojeluohjelmat loppuun. Tällä näkymin rahoitus ei kaikkeen tähän riitä, mutta oikeaan suuntaan mennään.

Itämeren tilanne on myös kohenemassa uuden hallituksen ohjelman mukaan. Tärkein asia on maatalouden ympäristötukien uudistus, mutta ohjelmassa on monia muitakin toimia: jätevedenpuhdistamoiden normien tiukennus, poistokalastuksen edistäminen, ravinnekierrätyksen tehostaminen, vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kartoitus (Velmu) ja niin edelleen. Vihdoin vesiensuojeluun tulee jämäkkä ote!

Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaiden rakentaminen ei tule etenemään ainakaan Kataisen ykköshallituksen aikana. Verkkokalastuskieltoa Saimaalla laajennetaan norpansuojelun nimissä.

Ympäristöpolitiikan kokonaisuus näyttää kaikkineen varsin hyvältä. Kun luonnon monimuotoisuuden ja Itämeren suojelua vielä mitä ilmeisimmin tulee paimentamaan vihreä ympäristöministeri, voimme olla luottavaisin mielin. Ministerillä on hallitusohjelmassa vahva selkänoja.

Vanha hallitus sai vaaleissa köniinsä aika raskaasti, minkä johdosta saman koalition puhaltaminen uudestaan kasaan olisi kuitenkin näyttänyt aika naurettavalta. Siinä olisi pyyhitty kansan tahdolla pöytää. Demokraattisessa systeemissä on perusajatuksena se, että kansa voi vaikuttaa äänestämällä...

Nyt Perussuomalaisten tuleminen hallitukseen vaikuttaa mahdolliselta, vaikka Eurooppa-politiikassa onkin vielä vankkoja umpisolmuja. Mikäli maahan syntyy persupitoinen hallitus, tulemme elämään mielenkiintoisia aikoja. Millaiseen suuntaan Suomi kehittyy ja miten Timo Soini pitää "varpusparvensa" ojennuksessa?

Mehevälle oppositiopolitiikalle voi olla tilaa ja tilausta!

Karvaan vaalitappion jälkeen Vihreät pyrkii tietysti uuteen nousuun. Aatetta on kirkastettava ja viestintää terävöitettävä. Vaikka tappiota ei tietenkään voi sälyttää vain Anni Sinnemäen niskoille, on minusta uuteen nousuun parempi lähteä uusin keulakasvoin.

Outi Alanko-Kahiluoto on kunnostautunut köyhien ja syrjäytyneiden asioiden ajajana. En kuitenkaan näe hänessä sellaisia johtajaominaisuuksia tai neuvottelutaitoja, joiden avulla puolueen uusi nousu näyttäisi todennäköiseltä. Outi on mielestäni enemmän "yksilöurheilija".

Uuden(kin) puheenjohtajan on syytä olla kansanedustaja, jotta hän on riittävän hyvin selvillä päivänpolitiikasta. Tästä syystä Mika Flöjt ei tule kyseeseen, vaikka hänen ympäristö- ja luonnonsuojelupainotuksensa ovatkin ilahduttavan vahvat. Mika on myös tuiki tuntematon yleisölle.

Kannatan Ville Niinistön valitsemista Vihreiden puheenjohtajaksi. Ville on nopeaälyinen ja skarppi ja hänellä on myös kokemusta tiukoista paikoista eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Ville osaa myös nähdä laajoja kokonaisuuksia eikä sorru näpertelyyn.

Ei Villekään täydellinen ehdokas ole: hän on välistä liian teoreettinen ja akateeminen. Lisää juurevuutta ja persoonaa peliin niin hyvä tulee!

Lisäksi toivon Villeltä vankkoja luonnon- ja ympäristönsuojelupainotuksia.

Meidän maahanmuuttajistamme enemmistö on puolison, opiskelun tai työn perässä tänne muuttaneita. Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on alle 20 prosenttia maahanmuuttajista. Ongelmiin keskittyvä keskustelu liittyy pääosin juuri tähän ihmisryhmään.

Suomessa maahanmuuttajien määrä on kasvanut vauhdilla parin viime vuosikymmenen aikana. Silti meillä on maahanmuuttajia ja myös turvapaikanhakijoita edelleen tuntuvasti vähemmän kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Kylmä ilmasto ja outo kieli eivät ole mitään vahvoja vetovoimatekijöitä!

Onnistuneen maahanmuuttopolitiikan keskiössä on kotouttaminen - on hyvä, jos uudet kansalaiset tuntevat uuden kotimaan omakseen. Monissa länsieurooppalaisissa maissa tähän ei ole satsattu, minkä johdosta etenkin maahanmuuttajien lapsilla on suuria vaikeuksia. Suomi voi ottaa oppia niistä virheistä, joita esimerkiksi Saksassa, Britanniassa ja Ruotsissa on tehty.

Tärkeimpinä kotoutumista edistävinä tekijöinä meillä pidetään suomen kielen oppimista ja työllistymistä. Kielenopetusta pitääkin lisätä niin, etteivät maahanmuuttajat joudu kuukausikaupalla jonottamaan kielikursseille. Työkkäreissä (TE-toimistot) pitää lisätä maahanmuuttajille sovitettuja palveluita.

Tärkeää on myös parantaa ammattikoulujen valmiuksia maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tukemisessa. Tällä hetkellä suuri osa maahanmuuttajanuorista jää vaille toisen asteen koulutusta - he joko eivät hae lainkaan opintoihin tai keskeyttävät ne. Mamujen keskeyttämisprosentti on moninkertainen kantasuomalaisiin oppilaisiin verrattuna.

Kotoutumiseen liittyy työn ja kielen osaamisen lisäksi myös vapaa-aika. On tärkeää, että maahanmuuttajat osallistuvat samanlaiseen harrastustoimintaan kuin kantasuomalaisetkin - liikuntaa, urheilua, kulttuuria jne. Mieluisan tekemisen parissa on helppo tutustua, puolin ja toisin. Hieman kuluneessa fraasissa "kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi" on paljon perää; positiivista asennetta tarvitaan sekä maahanmuuttajilta että suomalaiselta yhteiskunnalta ja yksilöiltä.

Biopolttoaineiden lisäämiseen on kova kansainvälinen tilaus - esimerkiksi EU:n tavoitteiden mukaan vuonna 2020 liikennepolttoaineista vähintään 10 prosenttia pitäisi olla uusiutuvia. Tähän saumaan Neste Oil iski, mutta valitettavasti kirves näyttää osuneen kiveen. Palmuöljy on raaka-aineena erittäin kiistan- ja kyseenalainen.

Palmuöljyn suurimmat tuottajat ovat Indonesia ja Malesia. Neste on pyrkinyt hankkimaan raaka-aineensa tiloilta, jotka ovat laillisia, joissa noudatetaan kohtuullisia työehtoja ja joissa ympäristönäkökohdat on otettu huomioon. Näitäkään ulottuvuuksia ei ole kaakkoisaasialaisissa olosuhteissa helppoa varmistaa aukottomasti, ja Neste Oilia kohtaan onkin esitetty perusteltua kritiikkiä myös tältä osin.

Sosiaalisesti kestävän raaka-ainetuotannon ongelmat ovat vielä mahdollisia ratkaista säällisellä tavalla, mutta suurin ongelma palmuöljyssä on kuitenkin sen maankäyttövaikutukset. Kun uusia alueita otetaan palmuöljyn tuotantoon liikennepolttoaineita varten, se tarkoittaa joko ruuantuotannon vähenemistä tai sademetsien raivaamista. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyväksyttävä eikä kestävän kehityksen mukainen.

Näyttääkin siltä, että Neste Oil on ajautumassa umpikujaan biodieselinsä kanssa. Palmuöljyn ongelmallisuus tunnetaan koko ajan paremmin, eivätkä valveutuneet kuluttajat halua käyttää haittoja aiheuttavia tuotteita. Ja palmuöljyn tuotannon epäsuorat maankäyttövaikutukset tulevat sitä räikeämmin esiin, mitä laajemmaksi tuotanto kasvaa. Palmuöljydieseliä on kovin hankalaa markkinoida ympäristöystävällisenä tuotteena, jos sen tuottaminen tuhoaa sademetsiä ja/tai vie tilaa ruokakasvien viljelyltä.

Neste Oilin pitääkin etsiä kaikin voimin kestävämpiä raaka-aineita NExBTL-tuotantoonsa. Mahdollisina vaihtoehtoina on esitetty jätteitä, jathropa-kasvia tai erilaisia levälajeja. Tuotekehittelyllä on kiire - muuten Neste Oil on vaarassa ajautua umpikujansa peräseinään. Palmuöljy ei ole kestävä raaka-aine dieselöljyn tuottamiseen.

Voiko kaupunki taata harrastuksen? Voiko jokaisella lapsella olla oikeus harrastaa?

Nykytilanne on monen summa. Harrastusta vetävien aikuisten läsnäolo maksaa, eikä kuntien avustuksia alle 18-vuotiaiden harrastetoimintaan juuri ole lisätty. Merkittävä osa kuluista on käyttäjien maksettava.

Harrastustakuun antava kaupunki sitoutuu tavoitteeseen, että kaikilla alle 18-vuotiailla asukkailla on mahdollisuus ohjattuun harrastukseen. Se tarkoittaisi, että varattaisiin määräraha lasten ja nuorten harrastusmaksuihin, mikä mahdollistaisi osallistumisen johonkin paikallisen seuran, yhdistyksen, taiteen perusopetusta antavan oppilaitoksen tai yhteisön toimintaan.

Harrastus lisää lapsen osallisuutta, perheen hyvinvointia ja koettua onnellisuutta. Tänäänkin harrastusmaksu voidaan maksaa toimeentulotuesta. Tilastojen mukaan miltei 300 000 taloutta jättää hakematta toimeentulotukea, vaikka olisi siihen oikeutettu.

Toimeentulotuen hakeminen harrastukseen on työlästä, koska se vaatii kaikki tulotiedot, täsmällisen paperisodan ja päätöksen pitkän odottelun.

Kynnys hakeutua harrastamaan madaltuu, jos lasta koskevassa asiassa käytetäänkin ruohonjuuritason osaajia: seurassa, kerhossa ja koulussa, jossa lapsi tunnetaan, tiedetään myös harrastuksen tarpeesta tai motivaatiosta. Harrastustakuu muistuttaisi vanhaa vapaaoppilaspaikkaa ja madaltaisi kynnystä astua sisään harrastukseen.

Rakkaus lajiin säilyy. Musiikkiopistojen verkosto on kattava, ja siksipä meillä on myös runsaasti sekä musiikinrakastajia että harrastajia, yleisöä konserteissa ja omia kuoroja ja bändejä - ja myös maailman huippuja.

Espoossa ja Vantaalla vaikkapa suhteellisen edullisen jalkapalloharrastuksen ulkopuolelle joutuu jatkuvasti lapsia. Suurin kynnys on usein 500 euron vuosimaksut. Ja jalkapallo on sentään vielä edullinen harrastus.

Olemme kevään aikana kuulleet, kuinka erityisesti lapsiperheet ovat köyhtyneet, ja eriarvoistuminen kirpaisee suoraan lapsia. Harrastustakuu toisi mahdollisuuden osallisuuteen, jolla on suuri merkitys lapsen tulevaisuudelle ja koulumenestykselle. Ja lasten menestys on meidän menestystämme.

Todellisuudessa lainojen takaaminen ei kuitenkaan ole rahan "lapioimista" kriisimaille taikka niitä rahoittaneille pankeille ja sijoittajille. Pahimmassakaan tapauksessa takaukset eivät realisoidu kuin osaksi: velkasaneerauksessa lainoja kohtuullistetaan mutta vain harvoin annetaan kokonaan anteeksi.

Vakauspaketti kaikkineen on vaikea ja monimutkainen kokonaisuus. Kukaan ei voi tällä hetkellä olla pomminvarma siitä, mikä on paras tapa toimia.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että EU:n valitseman vaihtoehdon riskit ovat pienimmät. Suunnitelluilla menettelyillä rahoitusmarkkinat ja julkiset taloudet on mahdollista saada rauhoittumaan. Ainakin kannattaa yrittää, koska vaihtoehtoinen tie johtaisi todennäköisesti kovaan rytinään rahoitusmarkkinoilla.

Julkisuudessa on hieman vähemmälle huomiolle jäänyt se, että velkamaiden lainoista vain pieni osa on yksityisten pankkien rahaa. Suurimpia velkojia ovat eri maiden eläkerahastot ja vastaavat institutionaaliset sijoittajat sekä Euroopan keskuspankki EKP. Velkasaneerauksessa tappionkärsijät siis olisivat laaja joukko mitä erilaisimpia tahoja - ei suinkaan pelkkiä ahneita kapitalisteja.

Pysyvä mekanismi EVM astuu voimaan reilun kahden vuoden päästä yhdessä monien muiden säädösten kanssa. Silloin valtioiden ylivelkaantumista rajoitetaan nykyistä tehokkaammin, finanssimarkkinoiden säätely ja verotus vahvistuvat ja myös sijoittajien vastuu ja riskit valtioiden lainoista tulevat voimaan. Euroopan talouden vakaus lisääntyy tuntuvasti - mutta voi olla, että valtionlainojen korot myös kohoavat selvästi nykyisestä. Sekin tietysti osaltaan rajoittaa velkaantumista.

Tällä hetkellä akuutein asia on Portugalin tilanteen hoitaminen. Suomelta se ei vaadi uusia takausvarauksia, sillä jo aiemmin päätetty vajaan kahdeksan miljardin euron takauspotti riittää mainiosti kattamaan Portugalin. Päätös aktivoimisesta täytyy kuitenkin tehdä eduskunnassa.

Se onkin uuden parlamentin ensimmäisiä "oikeita töitä"!

Mutta parantamisen varaakin on: kouluviihtyvyyttä vertailtaessa suomalainen koulu painii lähinnä rapasarjassa. Koulun päätehtävä on tietysti oppiminen eikä viihtyminen, mutta eivät nämä toisiaan pois sulje - työnteko voi olla myös mieluisaa. Ei ole hyvä, jos lapsemme ja nuoremme tottuvat siihen, että töissä pitääkin olla kurjaa. Elämään tarvitaan iloa!

Voidaan perustellusti väittää, että kohtuullinen tai sitä parempi koulussa viihtyminen ehkäisee myös koulupudokkuutta ja syrjäytymistä.

Koulut ovat lasten ja nuorten työpaikkoja, ja kyse on siten oppilaiden työhyvinvoinnista. Työhyvinvointia edistää muun muassa se, että työntekijöillä on vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Pääsääntö suomalaisessa peruskoulussa lienee se, että oppilaat eivät juuri pääse vaikuttamaan koulutyön käytäntöihin. Lapset ja nuoret voisivat hyvin osallistua esimerkiksi välitunti- ja ruokailukäytännöistä, piha- ja sisäkalustuksesta, ja miksei jopa soveltuvin osin oppimismenetelmistä päättämiseen. Lapset osaavat kantaa vastuuta, kun heille sitä annetaan.

Hyvin organisoitu oppilaskuntatoiminta ja luokkatoimikunnat antavat lapsille mahdollisuuksia osallistua työolojensa suunnittelemiseen. Se on myös tärkeää demokratiakasvatusta; harjoittelemalla oppi yhteisiin asioihin vaikuttamista ja niistä vastuun ottamista. Ja yhteisöllisyys vahvistuu, mikä on merkittävä suojatekijä syrjäytymistä vastaan sekin.

Myös tuntijako vaikuttaa kouluviihtyvyyteen. Vihreiden mielestä taito- ja taideaineiden osuutta pitää lisätä, jotta vähemmän teoreettisesti suuntautuneillakin oppilailla on onnistumisen mahdollisuuksia. Valinnaisuutta on lisättävä etenkin yläkouluvaiheessa.

Mutta syrjäytymisen ennaltaehkäisy on myös oppilashuoltoa. Kuraattori-, psykologi- ja terveydenhuoltopalvelut ovat monin paikoin alennustilassa. Jos syrjäytymistä halutaan ehkäistä, on oppilashuollon resursseista pidettävä nykyistä parempaa huolta.

Erityisopetuksen järjestämisessä yhteistyö oppilashuollon kanssa on tärkeää, jotta opettajat ja erityisopettajat eivät joudu yksinään painiskelemaan vaativan kuntouttamisen parissa. Oppilaan ensisijainen oppimisympäristö on yleisopetuksessa, jonne tarvittava tuki suunnataan. Perusopetuslain uudistus vei asioita oikeaan suuntaan, mutta resursseista ja pätevistä erityisopettajista on edelleen jatkuva pula.

Pudokkuuden torjunnassa kenties tärkeintä on vahvistaa nuorten yhteiskuntatakuuta. Kaikille peruskoulun päättäville on taattava jatkokoulutuspaikka. Myös toisen asteen opintojen jälkeen on sovellettava vastaavaa - eli taattava kaikille nuorille työ-, opiskelu-, harjoittelu- tai esimerkiksi työpajapaikka.

Nykymaailma ei ole nuorelle helppo: yhteiskunnassamme korostetaan kilpailukykyä ja suorittamista, ja häviäjin osa on karu. Kaikilla on kuitenkin vahvuutensa, ja peruskoulun - hyvinvointiyhteiskuntamme ehkä tärkeimmän instituution - tehtävä on auttaa jokaista lasta ja nuorta löytämään omat voimavaransa.

Ensinnäkin, vihreiden malli ei sisällä olemassa olevien ydinvoimaloiden välitöntä sulkemista. Suomessa tarvitaan energiaohjelma 20-30 vuodeksi, joiden aikana siirrytään hallitusti ydinvoimasta vapaaseen aikakauteen.

Toisekseen, kotimaassa tuotettua ydinvoimaa ei tule korvata sähköntuonnilla, hiilellä, vesivoiman lisärakentamisella tai turpeella. Energiajärjestelmä pitää rakentaa kestävälle pohjalle eli uusiutuvan energian varaan. Lisää ydinvoimaa ei ole syytä rakentaa, sillä se vain pitkittää siirtymäkautta.

Kaikkein tärkeintä on panostaa energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen. Jo EU:n tavoitteen mukainen 20 prosentin energiatehokkuuden lisäys vuoteen 2020 mennessä merkitsee huomattavaa energiantarpeen vähennystä.

Silti sähköä tullaan jatkossakin tarvitsemaan ja siksi sitä pitää myös tuottaa. Uusiutuvan energian isoimmat mahdollisuudet ovat tuulivoimassa ja bioenergiassa.

Tuulivoimabuumi on vasta alkamassa: meillä sen osuus on 0,1 prosenttia, kun esim. Tanskassa lähennellään 20 prosenttia. Tanska on hieman tuulisempi maa kuin Suomi, mutta se on myös paljon pienempi pinta-alaltaan. Meilläkin on täydet mahdollisuudet 20 prosentin osuuteen sähköntuotannosta ja kymmenen vuoden kuluttua.

Metsäbioenergian käyttöä ollaan jo lisäämässä merkittävästi. Sen sijaan peltobiomassan energiahyödyntäminen on vielä kirjoittamaton lehti. Meillä on ruuantuotannon ulkopuolella puoli miljoonaa hehtaaria peltomaata. Laskennallisesti tämän peltoalan energiakapasiteetti vastaa noin kymmentä prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta.

Hiilen käytön vähentämiseksi pitää hyödyntää sekä bioenergiaa että siirtymäkauden ajaksi lisätä maakaasun käyttöä. Maakaasu on toki fossiilinen polttoaine mutta päästöiltään kuitenkin vain puolet kivihiilestä.

Pitemmällä tähtäimellä koko energiajärjestelmää on kehitettävä hajautetun tuotannon ja älykkäiden sähköverkkojen suuntaan. Tällä tavoin uusiutuvan energian hyödyntäminen onnistuu paremmin, ja samalla kulutushuippuja voidaan tasata kysyntäjouston helpottuessa.

On selvää, etteivät energiaratkaisut ole helppoja - energiantarve on nyky-yhteiskunnassa suuri, eikä täysin haitatonta energiantuotantomuotoa ole olemassa.

Siksi tarvitsemme pitkäjänteisen suunnitelman, jolla energiajärjestelmää kehitetään määrätietoisesti ympäristö- ja ilmastoystävälliseen suuntaan.

Kestävässä energiantuotannossa ei ole sijaa moniongelmaiselle ydinvoimalle, kuten Fukushiman tapahtumat osoittavat. Uusia atomivoimaloita ei pidä rakentaa ja vanhat on syytä ajaa alas hallitusti siirtymäkauden aikana.

Saimaannorpan kanta on kaikkiaan noin 270 yksilöä, joka on kaukana kestävästä tasosta. Jo pitkään on tiedetty, että kuuttien merkittävin riski on pyydyskuolleisuus. Tähän on helppo vaikuttaa lopettamalla kalastaminen vaarallisilla pyydyksillä kuten verkoilla ja rysillä kevään ja alkukesän aikana.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on ajanut vapaaehtoisia pyyntirajoituksia, mutta pitkänkään tahkoamisen jälkeen sopimuksia kalastuskuntien (nyk. osakaskuntien) kanssa ei saatu norppa-alueilla aukottomiksi. Onneksi ministeri vihdoin päätti lopettaa vitkuttelunsa ja käyttää kieltoasetusta, jolla keskeiset alueet saadaan mukaan pyyntikieltoon.

Jatkossa pyydyskieltoaluetta on syytä laajentaa, jotta norppien elinalue voi laajentua. Ympärivuotinen verkkokalastusoikeus ei ole mikään perustavaa laatua oleva ihmisoikeus; äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan suojelemiseksi kalastusta on rajoitettava.

Toinen hyvä uutinen oli, että palomääräysten uudistus tuli vihdoin voimaan. Nyt on mahdollista rakentaa kahdeksankerroksisia puutaloja ja käyttää puuta myös pintamateriaalina ilman kohtuuttomia palomääräysvaatimuksia.

Näin poistuvat tarpeettoman tiukat rajoitukset, ja puurakentamista päästään kehittämään kunnolla. Suomella on mahdollisuus nousta puurakentamisen kärkimaaksi.

Nyt tarvitaan määrätietoisia toimia puurakentamisen edistämiseksi sekä metsäteollisuudelta, rakennusliikkeiltä että julkiselta sektorilta. Puu on ekologinen, uusiutuva ja kotimainen luonnonvara, joten puurakentamisen edistämiseen on paljon perusteita.

Tulevaan hallitusohjelmaan pitää ottaa puurakentamisen tukeminen: määräaikainen investointituki julkisille puurakennuksille, ARA:n tukien sitominen esimerkiksi 25 prosentin puurakentamisvelvoitteeseen sekä puualan koulutuksen lisääminen kaikilla tasoilla ammattikouluista korkeakouluihin.

On todennäköistä, että muutaman vuoden määräaika riittää puurakentamisen tukemiselle. Kun päästään vauhtiin, puun hintakilpailukyky paranee nopeasti ja tuista voidaan luopua.

Puurakentamisesta ja siihen liittyvästä osaamisesta voi kehittyä merkittävä vientiala Suomelle. Siksi alkuvaiheen tukeminen on tärkeää ja myös viisasta.

Kyse on niin sanotusta suhteellisesta köyhyydestä, jossa käytettävissä olevaa rahamäärää verrataan yleiseen ansiotasoon. Tällä laskutavalla ei ole kovinkaan paljon tekemistä absoluuttisen köyhyyden kanssa. Silti se on olennainen mittari, koska se kuvaa yhteiskunnan tuloeroja ja köyhimpien tulotasoa suhteessa kunkin valtion yleiseen tasoon.

Kaikkein tärkeintä köyhyyden torjumisessa on kuitenkin kaikkein köyhimpien tilanteen parantaminen. Se tarkoittaa työmarkkinatuen, pienimpien päivärahojen, toimeentulotuen ja pienimpien eläkkeiden tasokorotusta. Tällä autettaisiin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia. Pienimpien etuuksien korottaminen ei kuitenkaan vähennä tuota 700 000 hengen porukkaa yhtään.

Pienimpien etuuksien nostaminen tulee myös varsin kalliiksi, koska ansiosidonnaiset korvaukset on sidottu perusetuuksiin. Siis jos työmarkkinatukea ja pienimpiä päivärahoja korotetaan, pitää kohentaa myös ansioturvaa. Tämä kytkös pitää ainakin kertaluontoisesti purkaa, jotta äärimmäistä köyhyyttä voidaan täsmävähentää.

Minua kiusaa kaikkein eniten yksinhuoltajaperheiden köyhyys. Yhden vanhemman perheessä elävän lapsen köyhyysriski on moninkertainen kahden huoltajan tilanteeseen verrattuna. Tähän on saatava korjausta, esimerkiksi lapsilisän yksinhuoltajakorotusta nostamalla.

Lapsilisät on myös määritettävä etuoikeutetuksi tuloksi, niin etteivät ne vähennä toimeentulotukea. Tällä hetkellä lapsilisiä maksetaan kaikille, jopa kaikkein suurituloisimmille pohatoille - mutta ei toimeentulotuen varassa oleville.

Lapsiköyhyyden torjuminen on hyvinvointivaltion tärkeimpiä tehtäviä. Nyt etenkin yhden huoltajan perheessä eläminen altistaa lapsen voimakkaasti köyhyysriskille.

Nykyinen vanhuuseläkkeelle jäämisen ikä on 63-68 vuotta. Työelämässä jatkamista on porkkanoitu niin sanotulla superkarttumalla, joka parantaa eläkettä työntekijän pysyessä töissä 63 ikävuoden jälkeen. Keskimääräinen eläkeikä onkin noussut jonkin verran, mutta on edelleen alle 60 vuotta.

Asialla on puolensa ja puolensa. Eliniänodote on noussut voimakkaasti ja sen ennustetaan nousevan edelleen. On väitetty, että muutamassa vuosikymmenessä keskimääräinen elinikä lähestyy jo sataa vuotta, jolloin eläkettä nautittaisiin yleisesti jopa 40 vuotta!

Minusta on selvää, että jossain vaiheessa eläkeiän nostaminen tulee joka tapauksessa eteen - jos ei kuluvalla niin viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä.

Tärkeintä on kuitenkin pyrkiä parantamaan työelämän laatua ja joustavuutta niin, että ihmiset jaksavat ja myös haluavat olla mukana nykyistä pitempään. Eläkeiän alarajan mekaaninen nostaminen ei nimittäin välttämättä kovin paljon pidennä työssäoloa, jos muuta ei tehdä. Joustava viiden vuoden haarukka on sinänsä hyvä asia ja antaa tilaa yksilöllisille valinnoille. Mahdollisuuksia työajan lyhentämiseen ja työtehtävien helpottamiseen pitää lisätä ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla.

Kaikkiaan eläkeiän nostamisesta on vähän tarpeettomasti tullut elämää suurempi asia, jonka muun muassa demarit ovat nostaneet ihan kynnyskysymykseksi saakka. Eläkeiän mahdollinen nostaminen ei kerralla pelasta valtiontaloutta mutta ei minusta myöskään ole mikään pelottava mörkö. Noston aika on ehkä vuosikymmenen lopulla, ja siitä päätetään aikanaan hyvässä järjestyksessä kolmikantaisesti.

Niin sanottu taitettu indeksi otettiin eläkkeiden maksussa käyttöön 15 vuotta sitten. Nykytilanteessa eläkkeet nousevat siten, että kuluttajahinnat vaikuttavat 80 ja palkkataso 20 prosenttia eläkkeiden kehitykseen.

Viimeisinä vuosina palkkakehitys on ollut nopeampaa kuin hintojen nousu (inflaatio), minkä johdosta eläkkeet ovat nousseet selvästi hitaammin kuin palkat. Esimerkiksi vuodesta 2005 lukien palkkojen nousu on ollut noin 25 prosenttia, eläkkeiden vain puolet siitä. Eläkeläiset kokevat tämän epäoikeudenmukaisena.

Taitetun indeksin ajatuksena on ollut varmistaa ostovoiman säilyminen vähintään ennallaan. Jos tullaan tilanteeseen, jossa inflaatio on nopeampaa kuin palkkatason nousu, taitettu indeksi nostaa eläkkeitä yleistä palkkatasoa enemmän.

Taitetun 80/20 -indeksin muuttaminen niin sanotuksi puoliväli-indeksiksi 50/50 nostaisi eläkekuluja merkittävästi, ennusteiden mukaan ensimmäisenä vuonna noin sata miljoonaa. Ja seuraavina vuosina nousu jatkuisi kumulatiivisesti niin, että kymmenessä vuodessa lähenneltäisiin jo miljardia. Uudistus jouduttaisiin rahoittamaan eläkemaksujen korotuksella.

Tämän vuoksi en kannata taitetun indeksin muuttamista. Eläkeläisten osalta suurin huoli on köyhimmistä, kaikkein pienimpien eläkkeiden saajista. Näille indeksimuutos toisi vain hyvin vähän apua - suurimmaksi osaksi puoliväli-indeksin hyödyt menisivät keski- ja suurituloisille eläkeläisille.

Minusta parempi konsti eläkeläisten tilanteen parantamiseen on takuueläkkeen korotus ja/tai pienten eläkkeiden verotuksen keventäminen.

Talous on kansainvälistynyt voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämä koskee myös Suomea, onhan taloutemme poikkeuksellisen vahvasti riippuvainen viennistä. USA:sta alkanut kansainvälinen rahoitusmarkkinakriisi koetteli erityisen kovalla kädellä meidän maatamme.

Jos euromaat olisivat antaneet Kreikan ja Irlannin kaatua hallitsemattomasti, olisivat seuraamukset olleet rajut koko euroalueelle. Laaja eurooppalainen rahoitusmarkkinakriisi ja luottolama olisivat lyöneet täydellä voimalla myös Suomeen. Todennäköisenä seuraamuksena olisi ollut syvä lama: konkursseja, työttömyyttä, julkisen talouden vakavia ongelmia.

Vajaa vuosi sitten Kreikan kohdalla tehtiin pikaisesti improvisoitu lainapaketti ja pian sen jälkeen 440 miljardin euron väliaikainen vakausväline ERVV. Suomen osuus näistä on Kreikalle annettavat lainat (nyt 550 miljoonaa) sekä vajaan kahdeksan miljardin takuut. Takuusummaa saatetaan joutua nostamaan lähes kaksinkertaiseksi, jotta ERVV:stä todellinen kapasiteetti yltää 440 miljardiin.

Summat ovat todella isoja, mutta suoraa tukea ne eivät ole. Parhaassa tapauksessa emme tule menettämään euroakaan.

Nyt valmistellaan kokonaisratkaisua, jossa rahoitusmarkkinoiden vakautta ja julkisten talouksien tervehdyttämistä säädeltäisiin monin eri tavoin. Nämä järjestelyt astuvat voimaan kesällä 2013, ja samalla myös pankkien ja muiden yksityisten sijoittajien vastuuta lisätään.

Kahden vuoden päästä ERVV on tarkoitus muuttaa pysyväksi 500 miljardin euron EVM:ksi yhtenä osana kokonaisuutta. Koko touhun tarkoituksena on lisätä finanssisektorin vakautta sekä estää valtioiden hallitsematonta velkaantumista.

Näillä eväillä Eurooppa voi välttää sen, että rahoitusmarkkinoiden häiriöt syöksevät koko maanosan lamaan. Kyse ei siis ole pelkästä 500 miljardin rahastosta vaan moniulotteisesta kokonaisratkaisusta.

Nyt Soini ja eräät muut vastustavat sekä väliaikaista että pysyvää vakausrahastoa. He eivät ota kantaa sen laajemmin kokonaisratkaisuun, josta ERVV ja EVM ovat olennainen osa.

Soinin malli ei ehkä ole "Kreikan tie" kuten demarien Jutta Urpilainen on sanonut, mutta se olisi äkillinen suunnanmuutos eurooppalaisuudesta Impivaaran suuntaan.

Olisikohan tuo suunta eduksi Suomen kehitykselle?

Ulkopuolisuus ja vähäinen koulutus liittyvät kiinteästi toisiinsa, sillä valtaosa pelkän peruskoulun oppimäärän suorittaneista kuuluu ulkopuolisten ryhmään. Tämä ei tietysti ole mikään suuri yllätys - nyky-yhteiskunnassa koulutuksen rooli on hyvin tärkeä.

TEMin selvitys panee miettimään hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteita. "Ulkopuolella olevat" nuoret ovat juuri niitä, joita yritetään saada takaisin yhteiskunnan toimintojen pariin ns. etsivän nuorisotyön avulla. Tästä onkin saatu hyviä tuloksia yhdessä vahvistetun työpajatoiminnan kanssa.

Mutta miksi meillä pääsee tällä tavoin "katoamaan" näinkin suuri joukko nuoria? On todennäköistä, että useimmilla on myös peruskoulun käyminen ollut vaikeaa, ja orastava syrjäytymisriski on ollut koulussa selvästi nähtävissä. Miksei auttamisjärjestelmämme ole kyennyt tuomaan apua? Ennaltaehkäisy olisi kuitenkin sekä inhimillisesti että taloudellisesti paljon edullisempaa kuin jo "kadotettujen" etsiminen ja pitkittyneesti syrjäytyneiden auttaminen.

Oppilashuollon, opinto-ohjauksen, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön yhteistyössä on kehittämisen varaa. Nyt vastuu nuorista ikään kuin katoaa oppivelvollisuuden päätyttyä - "huolinuoret" ovat peruskoulun jälkeen oman onnensa nojassa. Eikä se onni aina riitä.

Erityisen runsasta ulkopuolisuus on maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa: toisen asteen koulutusta ei aloiteta tai se keskeytetään. Kotoutumisen epäonnistuminen ja suomen kielen heikko taito ovat keskeisiä tekijöitä.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan on ryhdistäydyttävä ja kannettava enemmän huolta nuorista.

Nuorten yhteiskuntatakuun säätäminen on tärkeä askel, mutta muutosta tarvitaan myös käytännön palveluiden järjestämisessä.